Sateen uhrit

Mmmmooooiiikkkkaaaa!Sateen uhrit kuulostaa ainakin omasta mielestäni jotenkin tutulta… Tai sitten olen väärässä asiasta! Tähän postaukseen sain inspiraatiota monesta ihanasta tarinablogista.Hei, kertokaa sitten oma mielipiteenne kommenteissa:D! Sillä kommenteja on kiva lukea!

Istuimme puussa kavereineni(Aprilin ja Vanessan) kanssa. Olin tuntenut heidät siitä lähtien kun ensimmäinen luokka oli alkanut. Siitä lähtien olemme ollut tosi hyvät ystävät ja nyt tällä hetkelläkin meidän ystävyys jatkuu! Tämä puu jossa nyt istuimme kuului meidän kaveri porukkaan, kuulostaa hassulta eikö? No mutta minäpä selitän miksi se on meidän kanssa: Ykkösluokalta asti sen puun varjossa olemne odottaneet toisiamme kun tulemme kouluun ja koulun jälkeen leikimme puussa. Se on ihana vaahtera joka antaa leikkiä sen oksilla. Tuuli kävi pitkiin vaalean ruskeisiin hiuksiimme ja kuten tavallista Vanessa oli unohtanut laittaa ne kiinni. Sentään minä ja April olemme ehtineet laittaa hiuksemme kiinni. Välillä hassutelimme puussa, juttelimme, luimme tai vaikka kirjoitimme. Tällä hetkellä me kaikki luimme omia kirjojamme. Välillä katsoimme toisiamme ja purskahdimme nauruun ja jossain kohtaa me ei enään jaksettu lukea sivuakaan. Katsoin pilviä, ne olivat kauniin tumman sininsiä… Hetkonen, tummansinisiä?! Kohta alkaa sataa! Voi itku! ”Vanessa, April, katsokaa! Kohta alkaa sataa!” Sanoin samalla kuin koitin tulla alas puusta. Pari tippaa tuli nenälleni. ”Ei, ei! Älä vain sano! Oh nooo!” April huusi ja näytti kännykkäänsä; kännykässä hänellä oli säätutka ja ihan meidän kaupunki seudulle olisi tulossa hirveä sade! Lähdimme juoksemaan, mutta turhaan sade sai meidät kiinni. Me valuimme vedestä ja sade vain jatkoi veden tulemista. ”Oli huono idea ottaa lenkkarit!” Vanessa sanoi ja katsoimme lenkkareitamme jotka olivat litimärä. ”Todellakin oli!” April huokaisi. ”Mutta nyt sillä ei voi enään mitään” hän lisäsi. Me juoksimme ja juoksimme kohti kotejamme.Emme päässeet ihan kotiin asti koska lenkkarimme olivat litimärä ja meillä oli kylmä. ”Pysähdytään tuonne! Tuon katoksen alle.” Vanessa huusi. Menimme pienen katoksen alle metsän laidalla. Täällä oli tosi kaunista; linnut lauloivat, satoi vettä ja puro virtasi kovempaa kuin koskaan. Otin pienen harmaan kiven ja heitin sen puroon. Kirjani oli vähän märkä ja sen sivuista tippui vesipisaroita. Me katselimme ulos ja vihdoin sade lakkasi. ”Nyt lähdetään, ennenkuin sade tulee uudelleen.” April sanoi ja samalla lähdimme juoksemaan. Olin hyvä juoksija sillä olin juossut 10 kilsaa, eikä minua olisi kyllä haitannut vesisade.